Uncategorized

Koulutus johon kaikilla on varaa – ei enää pelkkä unelma

Kun aikoinaan kävin ammattikoulua Turussa, muistan kuinka tarvittavia oppikirjoja  piti aina etsiä ja kuinka kalliita olivat. Moni yritti säästää metsästämällä käytettyjä kirjoja, mutta ei niitäkään riittänyt kaikille. Kirjoja jonoteltiin myös kirjastossa, mutta sieltäkin ne loppuivat aina kesken. Kun me yritimme tasapainoilla talouden ja opintojemme kanssa sanottiin meille vain, että ottakaa opintolainaa. Ja osa ottikin. Opintolainan …

Koulutus johon kaikilla on varaa – ei enää pelkkä unelmaLue lisää »

Aung San Suu Kyi

Ihmisoikeusikonista ihmishirviöksi Vielä 1980- ja 1990-luvuilla Burmaa pidettiin yhtenä maailman huonoimmista maista ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Tilanne teki kuitenkin maata brutaalilla otteella hallitsevaa sotilasjunttaa vastustavasta poliittisesta vangista Aung San Suu Kyistä ihmisoikeuksien ikonin kaikkialla maailmassa. Viimeistään Aung San Suu Kyin vuonna 1989 alkanut kotiaresti vakuutti maailman hänen tinkimättömästä sitoumuksestaan demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja vapauteen. Hänen valitsemansa linja …

Aung San Suu KyiLue lisää »

Mitä pelko saa aikaiseksi

Saan usein yhteydenottoja kansalaisilta, joissa he kertovat heille tapahtuneista tragedioista. Monet näistä eivät koskaan päädy julkisuuteen mm. siksi, etteivät uhrit uskalla niistä puhua. Etenkin viime perjantain jälkeen muslimiyhteisön kokema turvattomuuden tunne on lukuisten eri välikohtausten myötä kasvanut. Pelottavaa on, että jopa monet uhkailujen ja hyökkäysten kohteeksi joutuneista ovat omaksuneet asenteen, että Turun tapahtumien valossa heihin …

Mitä pelko saa aikaiseksiLue lisää »

Suomalainen osaaminen – vastaus kehitysmaiden muovijäteongelmaan

Suurimmassa osassa kehitysmaita muoviongelma näkyy jokapäiväisessä arjessa: kaduilla, vesistöissä ja kaikkialla muualla. Suomessa esimerkiksi pullopanttikäytäntö on saanut aikaan sen,että muovipullojen kierrätysaste on huippuluokkaa.Monissa länsimaissa käyttöön otetut muovipussiverot ja -kiellot ovat puolestaan saaneet aikaan merkittäviä muutoksia. Muovijätteeseen liittyvät ongelmat saattavat tuntua kaukaisilta, mutta golbalisaation myötä ne vaikuttavat meidän kaikkien elämään -myös täällä pohjolassa. Yksi keino vaikuttaa …

Suomalainen osaaminen – vastaus kehitysmaiden muovijäteongelmaanLue lisää »