Kyllä suomenafrikkalainen tietää: ei koko manner tänne mahdu

Viime aikoina Afrikasta Eurooppaan suuntautuva muuttoliike on puhuttanut niin Ylen Ykkösaamussa kuin Osmo Soininvaaran blogissa.

Tulijoiden määrä kasvaa alati kiihtyvää vauhtia eikä loppua virralle näy. Totta myös on, ettei tänne paeta enää pelkästään sodan tai nälänhädän kaltaisten humanitaaristen kriisien jaloista.

Entistä suurempi osa lähtee matkaan taloudellisista syistä; sen saman paremman elämän toivossa mitä täältäkin lähdettiin hakemaan Amerikkaa ja Australiaa myöten.

Edellä mainittujen kaltaisten konfliktien ja kriisien lisäksi mantereen valtioita koettelee moni muukin asia. Liiallinen väestönkasvu, korruptoituneet hallitukset, korkea (nuoriso)työttömyys sekä yleinen tulevaisuuden näköalattomuus ovat näistä merkittävimpiä.

Monissa maissa nämä ongelmat myös ruokkivat toisiaan, jolloin tuloksena on pirullinen oravanpyörä, jossa on liki mahdotonta saada mitään osa-aluetta toimimaan kunnolla.

Luonnollinen – ja oikeastaan ainoa mahdollinen – ratkaisu tilanteeseen ainakin niiden maiden kohdalla, jossa ei käydä aktiivista sotaa, on tilanteen ja olosuhteiden parantaminen paikan päällä.

Jussi Halla-ahon koulukuntaa edustavat vaativat kyllä kovaan ääneen kaikkien keinojen hyödyntämistä, jotta tulijoiden virta saataisiin ehtymään, tarjoamatta kuitenkaan asialle sen ainaisen ”rajat kiinni”- vakiovastauksen sijaan mitään konkreettista pitkän tähtäimen ratkaisua.

Ihmisten sulkeminen meidän rajojemme ulkopuolelle sekä ja heidän ongelmiensa unohtaminen eivät kuitenkaan muuta mitään.

Globalisaatio on fakta – sitä ei pysäytetä edes Brysselistä käsin. Haasteidensa lisäksi siinä on kuitenkin myös mittaamaton määrä potentiaalia: onhan se mm. Aasiassa nähdyn talouskasvun suurin moottori.

Tietysti olen Jussin kanssa samaa mieltä siitä, ettemme me voi kaikkia tänne pyrkiviä ottaa vastaan. Muistetaan nyt kuitenkin muutama asia.

Ensinnäkin se, että kaikki edes niistä sotaa ja nälkää pakenevista eivät kykene tuota yrittämäänkään, vaan ylivoimaisesti suurin osa maailman pakolaisista jää aina naapurivaltioidensa vastuulle. Toisekseen haluaisin huomauttaa, ettei mistään sellaista suvakkia löydykään, joka olisi moisia vaatinut.

Niinikään Dublin-säädös on osoittautunut odotettuakin epäonnistuneemmaksi yritykseksi. Sen myötä unionin ulkorajoille kohdistuva paine on tehnyt Välimeren maiden –  etenkin Italian – tilanteen täydeksi painajaiseksi, joista he eivät parhaansa yrittämälläkään tule selviämään yksin.

Kansainvälisen tutkimuslaitoksen PEWin mukaan uusia turvapaikanhakijoita oli Euroopassa viime vuonna  ennätykselliset 1,3 miljoonaa. Tässä vaiheessa on täysin mahdotonta arvioida, millaisiksi määrät vielä tulevat kasvamaan, mutta mm. Soininvaara puhuu jopa kymmenien miljoonien hakijoiden uhkakuvista.

On siis selvää, ettei meillä ole resursseja ottaa heitä kaikkia vastaan. Jotain on kuitenkin tehtävä. Nyt jos koskaan meidän tulee kysyä, mikä olisi sellaisen kestävä suunta, johon voisimme sitoutua yli puoluerajojen ja johon koko EU saataisiin vakuutettua mukaan.

Minä näen vastauksena investoinnit Afrikkaan – teenhän asian puolesta töitä jo virkanikin puolesta.

Vapaakauppa Afrikan kanssa sekä sieltä suuntautuvan tuonnin helpottaminen purkaisivat tilannetta jo lyhyellä tähtäimellä ja sen lisäksi elvyttäisivät paikallista taloutta myös pitkässä juoksussa.

Myös suomalaisten yritysten olisi rohkaistuttava ennennäkemättömällä energialla ottamaan kontaktia mantereen vielä laajasti kartoittamattomiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Nyt on oikea hetki satsata niihin – erilaisia yritys-ja yhteistyömahdollisuuksia mantereelta kyllä löytyy.

Erityisesti PK-sektoriin panostaminen on tärkeässä asemassa eikä myöskään kannata unohtaa meidän oman maahanmuuttajaväestömme tarjoamia resursseja.

Heidän keskuudestaan löytyy paitsi ammattitaitoa, myös niin Suomen kuin Afrikan pään kulttuurista kompetenssia sekä kykyä luovia ja rakentaa siltoja näiden kahden eri maailman välillä.

Kerronpa teille esimerkin länsinaapuristamme. Alle kolmikymppinen juustontekijänainen lähti Somaliaan viemään mukanaan oman alansa osaamista. Tähän hän sai Ruotsin viranomaisilta tukea noin 25 tuhannen euron verran. Nuori nainen on nyt työllistänyt itsensä lisäksi jo viisi muutakin.

Kaupan käydessä työllisyys kasvaa. Työllistymismahdollisuudet taas hillitsevät talousperäistä maastamuuttoa. Työllistymisestä seuraava varallisuudenkasvu puolestaan ruokkii perheiden edellytyksiä panostaa lastensa koulutukseen. Tämä osaltaan parantaa taas seuraavan sukupolven mahdollisuuksia ja vahvistaa mm. sukupuolten välistä tasa-arvoa yhteiskunnassa. Koulutustason ja naisten aseman parantuessa syntyvyys puolestaan vähenee auttaen näin saamaan väestönkasvun kuriin. Pienistä puroista syntyy suuria, kokonaisia yhteiskuntia mullistavia jokia.

Mm. tämänkaltaiset menestystarinat odottavat nyt tekijöitään – Afrikka itse on niihin kyllä valmis.